Perinteisesti osallistuimme taas lokakuun viimeisenä lauantaina vuosittaiseen Pyhäjärviralliin. Kolmihenkisessä Seipiöt-joukkueessamme oli lisäkseni Laineen Jarmo ja Räihän Villen tilalla salolainen Jarmo Kallio, joka on pariin kertaan aiemminkin ollut porukassamme. Kertaan tähän viime vuoden rallin raportista yleistä asiaa rallin historiasta ja rallialueesta. Tämä Turun ja Porin Lintuyhdistysten (TLY ja PLY) sekä Pyhäjärven Suojeluyhdistyksen yhdessä organisoima kisa on järjestetty ensimmäisen kerran 2004 ja itse olen siihen osallistunut vuodesta 2007 lähtien hieman vaihtelevilla kokoonpanoilla joka vuosi lukuunottamatta vuotta 2018, jolloin en päässyt tulemaan Kajaanista juuri siihen aikaan. Koska ralli järjestetään aina lokakuun viimeisenä lauantaina, on sen päiväys vuosien varrella vaihdellut välillä 25.-31.10.
Pyhäjärvirallissa on tavoitteena havaita mahdollisimman monta lintulajia kisa-aikana 07:00-18:00. Rallialue yltää Euran, Säkylän ja Pöytyän (entinen Yläne) kuntiin ja sitä rajaavat Pyhäjärveä lähimpänä kiertävät asfalttitiet. Kaikki tämän alueen sisältä ja myös näiltä rajateiltä alueen ulkopuolelta havaitut lajit kelpuutetaan mukaan. Rajateitä pitkin kiertäen kilometrejä kertyisi noin 80, mutta alueen sisällä risteilystä tulee rallikilometrejä aina lisää. Meillä tällä kertaa yhteensä kohtuulliset noin 110 km.
Toistan tähän viime vuoden rallin raportissa esittämiäni perusasioita kisasta ja kisa-alueesta. Pyhäjärvi, joka Turunkin makean veden lähteenä toimii, on kookas. Järven pinta-ala on 155,2 km², mikä riittää sijalle 29 maamme järvien pinta-alatilastossa. Suomen 39 Pyhäjärvestä se on toiseksi suurin. Säkylän Pyhäjärven keskisyvyys on 5,5 metriä ja suurin syvyys 26 metriä. Saaria Säkylän Pyhäjärvessä on 99 kappaletta, mutta kaikki ovat pieniä ja sijaitsevat lähellä rantoja, enimmäkseen Säkylän ja Kauttuan edustalla. Saarten vähyyden ja keskittymisen takia Säkylän Pyhäjärven ulappa on Suomen järvien toiseksi suurin, Oulujärven Ärjänselän jälkeen. Pyhäjärven pituus on noin 25 km ja sen suurin leveys noin 9 km. Varsinkin pituussuuntaan järvelle kiikaroidessa sen ulapan laajuus tulee selvästi ilmi, kun vastaranta häviää maapallon pyöreyden vuoksi horisontin alapuolelle piiloon.
Heti ensimmäisestä osallistumisesta alkaen on tämä ralli vuodesta toiseen kiehtonut. Vaikka ajankohta on myöhäinen, on tässä rallissa aina mielenkiintoista nähtävää. Rallin historian aikana on kisan voittajien lajimäärä vaihdellut välillä 61-73 ja yksittäisissä ralleissa kaikkien joukkueiden yhteislajimäärä välillä 82-105. Vuodesta 2004 lähtien on rallissa tähän mennessä tavattu kaikkiaan jopa 145 lajia, joten monenlaista voi tulla vastaan. Rallialueella vallitsee runsauden pula paikoista, joissa kannattaisi käydä. Kaikkialle ei millään ehdi ja niinpä sitten taas kisan jälkeen pidettävässä "purkutilaisuudessa" saa kuulla toisten joukkueiden nähneen jonkun hyvän lajin paikassa, jonka sillä kertaa päätimme jättää väliin.
Tässä kohtaa kertaan vielä kisajoukkueita koskevat säännöt, joita yleensä sovelletaan muissakin kuin Pyhäjärvirallissa. Joukkueen koko saa olla 2-5 henkilöä ja havainnoksi hyväksytään lajit, jotka yli puolet ryhmästä on määrittänyt. Eli kahden hengen porukassa pitää molempien havaita, kolmen ryhmässä kahden henkilön jne. Apuvälineitä koskevat seuraavat säännöt: Sallittuja ovat kiikarit, kaukoputki, taskulamppu tai muu valonheitin sekä kuuntelulaitteet. Kiellettyjä ovat CD-soittimet, nauhurit, pillit ja vastaavat, lintuverkot ja muut pyyntivälineet. Ryhmän sisäisessä yhteydenpidossa on sallittu puhelinten käyttö. Ilman apuvälineitä saa matkia lintujen ääniä. Internetistä ja Lintutiedotuksen tekstiviesteistä saadun tiedon käyttö on sallittua. Pyhäjärvirallissa on veneiden käyttö kielletty.
Lähdimme Kallion Jarmon kanssa Salosta aamuviideltä ja kaimansa luona Turussa olimme reilusti ennen kuutta, josta sitten suuntasimme kohti Säkylää. Säätiedotus oli ennustanut aamuksi sumua, mutta onneksemme sitä ei tietaipaleilla ollut missään. Tästä huolimatta ajoin hirvieläinvaarasta johtuen muilla kuin moottoritieosuuksilla selvästi alle sallitun nopeuden, joka ei varmaankaan ollut turha toimenpide. Kuulimme nimittäin myöhemmin, että ilmoittautuneista 14:sta joukkueesta yhden rallireissu sai ikävän lopun jo ennen kisan alkamista, kun törmäsivät peuraan Tortinmäen kohdalla tullessaan. Onneksi henkilövahinkoja ei ollut, mutta ralliin osallistuminen ei enää tullut kysymykseen. Vahvistuksena sille, että törmäysriski kannattaa ottaa vakavasti, vältimme rallipaikalta kotiin palatessa kolaroinnin peuran kanssa vain muutamalla metrillä. Oli vain tuurista kiinni, että tietä ylittävä kauris ehti alta pois, sillä itse en ehtinyt tehdä mitään.
Muutamana ensimmäisenä vuotena aloitimme rallin järven itärannalta Euran Mannilasta lähtien sieltä kiertämään järveä etelän kautta ympäri. Sitten vaihtelun vuoksi otimme pariksi vuodeksi aloituspisteeksi Yläneen Kallionokan järven eteläpäässä lähtien sieltä sitten nousemaan itärantaa pohjoiseen ja edelleen Kauttuan kautta paluu länsirantaa etelään. Useampana viime vuonna olemme vakiinnuttaneet alkupisteen Säkylän Pyhäjoelle järven itärannalla, jossa tehdyllä aamukävelykierroksella olemme yleensä aina saaneet joitakin rallin kannalta kriittisiä, muualta vaikeasti löydettäviä lajeja, kuten esim. fasaani, varpuspöllö ja tähän vuoden aikaan harvalukuiset rastaat ja peippolinnut. Tällä kertaa aamureippailumme alkoi varsin nihkeästi, maasto vaikutti kovin tyhjältä ja hiljaiselta. Läheiseltä järvenselältä kuului välillä laulujoutsenten trumpetteja, joka siis oli aloituslajimme. Mutta esimerkiksi varpuspöllö, jonka lajin aamukiljahduksen olemme täällä useina kertoina kuulleet, ei nyt suostunut ilmoittautumaan. Ensimmäisen tunnin aikana olimme aamuhämärässä saaneet joutsenten lisäksi kuulohavaintona kasaan vain harakan ja räkättirastaan. Vielä kahdeksan jälkeen kävellessämme Pyhäjoen "taajaman" teillä, tuntui siltä, että nyt menee tosi huonosti. Sitten, aivan kuin taikaiskusta, linnut heräsivät eloon ja peruslajistoon alkoi kertyä rukseja. Ensin kuului varisten ja naakkojen ääniä ja heti perään kuoroon liittyi pikkuvarpusia, keltasirkkuja, vihervarpusia, urpiaisia, punatulkkuja, hippiäinen, puukiipijä, peippoja sekä viher- ja järripeippoja. Siellä täällä lenteli rastasparvia, joissa mukana jokunen punakylkirastas räkättien joukossa. Näitä parvia nähtiin päivän mittaan monin paikoin, mutta yhtään varmaa havaintoa emme onnistuneet saamaan laulurastaasta, joita niitäkin varmasti joku yksilö oli mukana.
Seuraavana oli vuorossa rallialueen ainoa lintutorni Sarvonlahdella ja matkalla sinne näimme järveen laskevan Pyhäjoen suulla isokoskeloparven sekä pari telkkää. Tornista havaitsimme heti sen, että paikalla oli viime vuoden tapaan sorsastajia. Pyssymiehet olivat itse piilossa, mutta heidän veteen kellumaan asettamansa sinisorsia ja kanadanhanhia imitoivat "kuvat" paljastivat asian. Nämä kuvat ovat nykyisin hätkähdyttävän oikean tuntuisia, mutta niiden paikoillaan pysyminen ja epäluonnollinen keinunta aallokossa paljastavat ne helposti ihmissilmälle. Metsästäjillä oli käytössä myös ääniatrappeja sekä sorsalle että kanadanhanhelle, tosin mielestämme epäluonnollisia. Todennäköisesti ammuntaa ei ehkä vielä ollut tapahtunut, kun tulimme, koska tässä suojaisassa ruovikkojen ympäröimässä lahdessa oli paikalla noin 25 haapanaa ja ensi katsomalta noin 40 uiveloa. Kun sitten yksinäinen telkkä lensi lahdelle, paukahtivat ensimmäiset haulikon laukaukset ja niin sekä haapanat että uivelot pyrähtivät lentoon. Jälkimmäisiä olikin sitten ollut huomattavasti enemmän lahden oikealla reunalla niemen takana piilossa. Arvioimme yhtenäisessä parvessa olevan jopa 180 yksilöä. Saalista eivät metsästäjät tällä tulituksella saaneet, sillä telkkäkin selvisi ehjin nahoin, samoin tornin lähituntumasta ruovikosta lentoon räpsähtäneet pari sinisorsaa. Osa poistuneista haapanoista ja uiveloista palaili aika pian takaisin lahdelle. Sarvonlahtea ulapasta erottavien saarten välistä näkyi etualalla vedessä joukko kyhmyjoutsenia ja taustalla pitkässä jonossa uimassa monisatapäinen parvi kanadanhanhia. Joukossa oli myös pari kolme pienempää hanhea, jotka määritimme lopulta tundrahanhiksi. Vajaan puolen tunnin aikana havaitsimme tornista lisäksi vielä ohi lentävän merikotkan sekä kuulimme pari kertaa pikkukäpylintujen ja käpytikan ääntelyä.
Jatkoimme matkaa ja pysähdyimme tarkistamaan oikealla avautuvan ns. Vihelän peltoaukean. Sieltäpä löytyikin kiertelemästä osin harhaanjohtavasti piekanaa muistuttava petolintu, jonka kuitenkin määritimme lopulta poikkeuksellisen vaaleaksi hiirihaukaksi. Kisan jälkeisessä purkutilaisuudessa kävi ilmi, että jotkut joukkueet ilmoittivat nähneensä piekanan ja kävi mielessä, olivatko nämä nähneet juuri tämän yksilön. Kottarainenkin täällä näyttäytyi, mutta paikalla monesti aiempina vuosina havaittua isolepinkäistä tai kyyhkylintuja ei havaittu. Siirryimme Huovinrinteen tiehaaraan, josta on näkymä rallialueen ulkopuolella olevalle isolle Vähä-Säkylän peltoaukealle. Se on silloin tällöin tarjonnut jotain mukavaa, tällä kertaa vain hiirihaukan voimajohtopylväillä saalista vaanimassa.
Seuraavaksi ajoimme Säkylän taajamaan, josta ensin löysimme varpuset viime vuotiselta paikalta ja sitten ns. kunnantalon rantaan, josta löytyi uimasillaan parvi lapasotkia, pari silkkiuikkua ja allia. Täälläkin lensi ohitsemme nuori merikotka. Tiedossamme oli, että kirkon lähistöllä oli viime aikoina nähty turkinkyyhkyjä ja onnistuttiinhan niitä pari yksilöä sieltä löytämään. Kirkon luona lensi varpushaukka ylitsemme, ollen siten kolmas petolintulaji päivälle. Poikkesimme vielä Säkylän puolen Kalasatamaan, josta löytyi kaksi naaraspukuista tukkakoskeloa. Tähän mennessä olimme myös saaneet kasaan "peruslokit" eli harmaa-, kala-, meri- ja naurulokin.
Pyhäjärven itäranta ei enää tuonut mitään uutta ja siirryimme Euran puolelle Kauttuanlahdelle järven pohjoispäähän. Kuten aina linturalleissa, mitä enemmän lajeja on jo kasassa, sitä niukempaa on uusien saanti. Tämän saimme huomata jo osin Kauttualla. Täällä Lohiluoman lahdelta löytyi uutena kisalajina meille vain nokikana vaivaisten kolmen yksilön voimin (no, yksikin toki riittäisi). Oli pettymys, ettemme edes täältä saaneet peruslajeihin kuuluvaa mustalintua. Viime vuonnahan niitä oli monessa paikassa. Kauttuan tehtaiden rallialuetta rajaavan pienemmän asfalttitien sisäpuolelle jäävältä tehdasalueelta yhytimme pulun eli kesykyyhkyn. Tällä kertaa juuri saapuessamme paikalta lehahti lentoon puluparvi, joten nyt laji tuli helposti, mutta lajin havaitseminen on aina kiinni tuurista. Pulut saattavat olla jossain etäämmällä Euran puolella tai sitten tuon korkean rakennuksen katolla niin, etteivät näy maan tasolla oleville. Tälläkin kertaa jotkut joukkueet olivat jääneet ilman tätä lajia ja aiemmissa ralleissa se on meiltäkin välillä puuttunut.
Jarmot kävelivät sillalta Eurajoen vartta kulkevaa polkua ylävirtaan aina Pyhäjärveen saakka ja saivat tällä käynnillä uusina lajeina harmaahaikaran ja mustarastaan. Minä jäin rallialueen rajaavalle sillalle kyttäämään, josko koskikara ilmestyisi sen tuntumaan. Rallin historiassa on kolmea vuotta lukuunottamatta joka rallissa vähintään yksi joukkue havainnut koskikaran, tälläkin kertaa peräti viisi porukkaa. Meidän joukkueelta lajin havaitseminen on onnistunut vain 2009 ja 2010 ja ilman jäimme siis nytkin. Ainakin mulle on aika mysteeri, miten sen havaitseminen on niin vaikeaa. Onko se kiinni vuorokaudenajasta vai mistä? Kara tai karat viihtyvät ilmeisesti yleensä vähän matkaa Eurajoen alajuoksun suuntaan sijaitsevalla virtaisammalla osuudella, mutta se on niukasti rallialueen ulkopuolella, eikä sinne näe alueen rajaltakaan. Nämä veikeät linnut kuitenkin liikkuvat välillä myös sillä joen pätkällä, joka on hallittavissa rallialueelta.
Lähdimme Kauttualta etenemään Pyhäjärven länsipuolella etelään ensimmäisenä pysähdyspaikkana Mannilan kalasatama. Tavoitteenamme/toiveenamme oli tällä länsietapilla havaita peruslajeista vielä puuttuvat mustalintu, tilhi ja metsätiaiset (kuusi-, töyhtö- ja hömötiainen). Peruslistan ulkopuolelta haaveina olivat järvilajeista kuikka, kaakkuri ja härkälintu sekä metsälajeista ainakin palokärki ja mahdollisesti jopa pyy ja/tai teeri. Myös punarinta ja laulu- sekä kulorastas olisivat olleet tervetulleita.
Mannilan kalasatama ei tuonut mitään uutta, mutta täälläkin lensi laiskasti ohi merikotka. Myös yksinäinen alli sukelteli lahden suulla. Seuraavassa kohteessa, Mansikin leirikeskuksen rannassa, kuulimme läheisistä kuusista kuusitiaisen ääntelyä ja aloimme haravoida ahkerasti kaukoputkilla edessä avautuvaa laajaa järven selkää löytääksemme sieltä suht´ voimakkaan aaltoilun seasta tavoittelemiamme vesilintuja. Ensin näkyi vain lokkeja ja yksittäisiä silkkiuikkuja. Sitten osui putkeni kuvaan järven selkää matalalla veden yllä vinhasti etelän suuntaan lentävä uikkulintu, jonka retkikaveritkin saivat hälytyksestäni näkyviin. Tämä muistutti puvultaan ja kooltaankin enemmän härkälintua kuin silkkiuikkua, mutta valitettavasti etäisyys oli liian suuri varman määrityksen tekemiseen. Jonkun ajan päästä Jarmo L. löysi pari etelän suuntaan hyvin etäällä meistä lentävää kuikkalintua, mutta valitettavasti en minä eikä toinenkaan Jarmo niitä taivaalta löydetty ennenkuin ne häipyivät autereeseen. Tuskailimme aallokon ja suurien etäisyyksien takia. Sitten jo, kun olimme melkein poistumassa paikalta, Jarmo K. ilmoitti löytäneensä pienen uikkulinnun sukeltelemasta ulapalla kelluneiden kalalokkien joukosta. Se sukelteli ahkerasti ja aallokon takia tuo pieni lintu oli vaikea löytää. Minä en sitä missään vaiheessa onnistunut löytämään, mutta onneksi Jarmo L. sen löysi ja he yhdessä saivat siitä kasaan riittävästi tuntomerkkejä, jotta se saatettiin määrittää talvipukuiseksi pikku-uikuksi. Tämä oli todella hieno havainto ja purkutilaisuudessa selvisi, ettei mikään muu joukkue ollut lajia havainnut.
Poistuessamme Mansikista ajoimme metsätaipaleella mateluvauhtia ikkunat raollaan ja yhdessä kohtaa Jarmo L. antoi merkin, että pysähdy. Näin tein ja sammutin auton. Olimme ilmeisesti tyypillisen syksyisen tiaisparven kohdalla ja aikamme kuunneltuamme erotimme ääntelyistä ensin töyhtötiaisen ja hetken päästä myöskin hömötiaisen. Puukiipijäkin sieltä kuului, mutta se meillä oli jo aamusta. Kuunnellessa havaitsin puiden välistä kuusen rungolla kookkaan tikkalinnun, joka kiikareilla osoittautui palokärjeksi. Olipa hienoa, että Mansikin käynnillä saimme kaikki metsätiaiset kasaan.
Seuraavassa kohteessa, Alhonsannassa, kuten Mansikissakin, oli miellyttävää staijata järvelle, koska etelän ja lounaan suuntainen tuuli ei tänne osunut. Aiemmin itärannalla tuo viima oli paikoin tuntunut erittäin raa'alta ja mennyt välillä ihan luihin ja ytimiin huolimatta reiluista plusasteista. Alhonsantaan saapuessamme lensi auton yli järvelle päin vauhdilla siro haukka, jonka Jarmo K. havaitsi ensin ja kaimansa heti perään. Itsekin ehdin ajaessani nähdä sen verran, että oli pieni jalohaukka. Määritykseksi tuli ampuhaukka, retken neljäs petolintulaji sekä myös laji, jota mikään muu joukkue ei ollut havainnut. Siis ässä. Ulapalta emme täälläkään onnistuneet löytämään yhtään kuikkalintua, mutta siinä haravoidessamme ja eväitä syödessämme havahduimme onneksi huomaamaan lähistöllä pyörivän tilhiparven, joka olikin toiseksi viimeinen puuttuva peruslaji. Lajin olivat tällä kertaa havainneet kaikki joukkueet. Tämän vuoden pihlajanmarjasato on ollut aivan huikea ja niitä näytti olevan vielä monin paikoin jäljellä. Niinpä voisi olettaa, että esimerkiksi pohjoisen taviokuurnia voisi olla odotettavissa tänä vuonna eteläänkin. Rallissa niitä ei vielä havaittu, mutta meillä oli yksi mahdollinen, mutta lopullista määrittämistä vaille jäänyt havainto muutaman sen oloisen linnun lentäessä vauhdilla ylitsemme.
Lopulla metsätaipaleella ei mitään uutta löytynyt ja suuntasimme järven eteläpäähän Pöytyän (Yläneen) Valasrantaan, jossa olevan pitkän laiturin päästä on hyvä haravoida järveä kaukoputkilla. Valasrannan saunalla oli perinteiseen tapaan kylmäuinnin harrastajia paikalla, vaan tuo kivilaituri, josta me kiikaroimme, on selvästi ulompana uimalaiturista, emmekä siis ole olleet häiriöksi. Peruslajeistamme puuttui enää mustalintu ja sitä yritimme kiivaasti etsiä järven näkyvältä osalta ja samalla niitä puuttuvia kuikkalintuja. Sitten Jarmo L. äkkäsi näkymän vasemmalta puolelta erään niemen edustalta pää siivessä nukkuvan tumman vesilinnun, joka voisi olla mustalintu. Tarkkailin sitä vuorostani ja jonkin ajan kuluttua se nosti sen verran päätään, että mustalinnulle tyypillinen vaaleampi poski tuli hetkeksi näkyviin ja näin olimme saaneet kasaan kaikki 40 peruslajia, upeaa! Ulapan staijauksen ohessa haravoimme häveliäästi uimareiden ollessa saunassa, sekä Jarmo K. että minä, myös pitkää hiekkarantaa, josko siellä joskus aiempinakin vuosina nähtyä västäräkkiä sattuisi kuvaan. Eipä sattunut, mutta jossain vaiheessa kuulimme västäräkin ääntä, joka oli niin selvä, että uskalsimme sen ottaa lajiksi. Näiden lajien lisäksi paikalla oli kolme lapasotkaa.
Pysähdyimme seuraavaksi Yläneen kirkon läheisyyteen Pöytyän Hohmon peltojen tuntumaan. Täältä löytyi jo ennen havaitut, yksi paikalleen jäänyt ja yksi siivilleen noussut harmaahaikara sekä pellon NW-kulmasta isohko laulujoutsenparvi. Parvea kaukoputkella tarkkaillessa osui näkökenttään joutsen, jolla oli lähes musta nokka. Sehän toi ensiksi mieleen pikkujoutsenen, mutta linnun tarkempi seuranta osoitti sen olevan täysin muiden laulujoutsenten kaltainen ja loppupäätelmä oli se, että lintu oli ruokaillessaan tahrinut nokkansa pellon mudassa. Joku joukkue ilmoitti purkutilaisuudessa havainneensa pikkujoutsenen täältä, toivottavasti ei ollut sama yksilö.
Tässä vaiheessa alkoi tyypilliseen tapaan olla vähän epätoivoinen olo, kun ei uusia lajeja enää tahtonut irrota. Kävimme Pehkurannassa, Jarmot kävellen metsätien pätkän, minä ajaen päätepisteeseen autolla. En löytänyt järveltä mitään uutta, vain yhden uikun, joka ensin näytti härkälintumaiselta, mutta osoittautui sekin sitten silkkiuikuksi. Eivätkä retkikaveritkaan olleet kävelyllään havainneet mitään toivelajeistamme.
Alkoi olla melko hämärää, mutta päätimme vielä kerran yrittää katselua järvelle Kristalliranta-lomakylän rannasta, joka sijaitsee etelästä tullessa melko pian Säkylän rajan jälkeen. Melkein heti autosta astuessamme lensi rantaviivaa seuraillen ohitse valkoposkihanhi. Oli muuten yllättäen ainoa havaitsemamme ja erittäin tervetullut, koskapa tällä saavutimme minimitavoitteeksi asettamamme 60 lajia. Tuuli oli vähän tyyntynyt, muttei ollut siltikään mitään mahdollisuutta nähdä vedessä mahdollisesti uiskentelevia lintuja. Kulutimme loppuajan kierrellen paikoissa, joissa voisi kuulla punarinnan tai vaikkapa lehtopöllön ja menimme sitten Sarvonlahden lintutorniin lopuksi aikaa. Täällä oli yllättävän rauhallista, sorsastajatkin olivat jo poistuneet paikalta. Tukkasotka uiskenteli lahdella ja peukaloinen rätisi tornin vierellä. Torniin tuli käymään kolmen miehen porukka, jotka eivät olleet lintuharrastajia, mutta ihan mukavia veijareita kuitenkin. Häiritsivät kuitenkin puheliaisuudellaan sen verran, että meiltä jäi sen takia ehkä saamatta pyrstötiainen, jonka ääntä Jarmo K. jossain vaiheessa oli kuulevinaan.
Kisa siis päättyy klo 18 ja 18:30 alkoi purkutilaisuus, joka Pyhäjärvirallissa on aina pidetty Huovinrinteellä upseerikerhon tiloissa. Upseerikerho lienee tullut kokoontumispaikaksi siksi, koska kisan pääorganisoija on evp upseeri Erkki Kallio, jonka toimipaikkana oli Säkylän kasarmi. Purkutilaisuudessa on aina tarjolla kahvin tai teen kera muhkeat sämpylät.
Itse purkutilaisuuden proseduuri on aina mielenkiintoinen, jännittäväkin, Rallin maastolomakkeella on ensin taulukko ns. peruslajeista, joita on 40. Ne ovat lajeja, joita joukkueet useimmin kisa-alueella tähän vuodenaikaan voivat nähdä. Purun ensi vaiheena käydään läpi kunkin joukkueen peruslajitilanne eli ilmoitetaan, mitkä niistä puuttuvat. Näin saadaan kullekin joukkueelle lähtötaso siirryttäessä purun toiseen vaiheeseen eli "huutokauppaan". Meillä oli tällä kertaa siis kaikki peruslajeista koossa.
Sitten alkaa huutokauppa, jossa kukin joukkue vuorollaan ilmoittaa jonkun havaitsemansa peruslistan ulkopuolisen lajin ja sitten muut joukkueet ilmoittavat, onko heillä tämä laji. Jännitystä pidetään yllä sillä, että joukkueet pyrkivät ensin nimeämään sellaisia havaitsemiaan lajeja, joita todennäköisesti muutkin, ainakin useimmat, ovat havainneet. Näin kierrokset etenevät ja vähitellen yhä harvemmilla joukkueilla on nimetyt lajit. Mikäli ilmenee, että joukkue ilmoittaa lajin, jota kellään muulla ei ole, on kyseessä ässälaji ja sille taputetaan. Toisaalta jos ilmoitettu laji puuttuu vain yhdeltä joukkueelta, on kyseessä negaässä, jolle ei taputeta, muttei myöskään buuata. Näin purkutilaisuus etenee ja vähitellen joukkueita putoaa pois, kun omat lajit loppuvat. Kun enää kärkijoukkueet ovat mukana, kierrokset etenevät nopeammin ja myös ässiä alkaa ilmaantua enemmän.
Tällä kertaa kisan voitti joukkue Nursu Live, joka on kyllä tuttu menestyksekäs porukka aiemmiltakin vuosilta, mutta eri nimillä. He olivat saaneet kasaan peräti 73 lajia. Jaetulle hopealle tulleilla joukkueilla (Pälvilajihyrrä ja Sata lasissa) oli kummallakin 69 lajia ja myös kolme ässälajia. Me saimme kasaan 62 lajia ja sillä sijoituimme kisassa kahdeksansiksi. Kaksi lajia enemmän, niin olisimme tulleet viidensiksi. Ilahduttavaa oli se, että löysimme kaikki peruslajit ja saimme myös nuo kaksi ässää, ampuhaukan ja pikku-uikun. Lajien hajonnasta joukkueiden välillä kertoo jälleen kerran se, että koko kisassa havaittiin yhteensä 99 lajia. Lisäksi oli löytynyt kaksi lajia, joita ei aiemmin ole havaittu rallin historiassa, kuningaskalastaja ja hernekerttu. Rallin 18 vuoden historian lajimäärä on nyt siis peräti 147!
Oli ollut pitkä, mutta antoisa päivä mukavassa seurassa. Lähtö Salosta oli aamuviideltä ja paluu sinne noin yhdeksältä illalla, mutta ihmeen vähän väsytti. Itse asiassa kävin vielä sen verran kierroksilla, että tein rallin tuomat kirjaukset excel-tiedostoihini sekä syötin merkittävimmät havaintomme Tiira-järjestelmään.Väsymys iskikin vasta seuraavana päivänä, mutta sehän ei haitannut etenkin, kun oli siirrytty talviaikaan